Kaspar Hauser III

Kaspar Hauserin tarina kuvin tulkittuna. Sekatekniikka, kuvien pohjana erilaisia papereita, mm. julisteita. Teos koostuu kuvaoriginaaleista, jotka sidottu kirjaksi. Kiinnitetty kolmella narulla. - Uniikkikappale Kaspar Hauser -sarjasta.

"Valmistin vuonna 1986 näyttelyn nimeltä "Kaspar Hauser, Euroopan lapsi" Galleria Brondaan, Helsinkiin. Galleria Bronda sijaitsi silloin aivan Rikhardinkadun kirjaston välittömässä tuntumassa, joten kirjani oli hyvin lähellä lopullista sijoituspaikkaansa, mutta on välillä matkustanut halki Euroopan!

Lue lisää...

Kirja liittyy kiinteästi näyttelyssä esiintyneeseen tematiikkaan. Arpakuutiopää korvaa Kaspar Hauserin pään, koska siten haluan korostaa kohtalon sattumanvaraisuutta "Alea jacta est" jne.

Kruununperijä ja äpärä Kaspar Hauser piilotettiin (tietenkin legendan mukaan) maakuoppaan, jossa eli viisitoistavuotiaaksi asti. Kun hänet löydettiin Nürnbergin torilta 1800-luvun alussa, hämmennys oli melkoinen. Aluksi Kasparia luultiin villi-ihmiseksi, mutta varrsin pian huomattiin hänen eriskummalliset lahjansa ja tavaton oppimiskykynsä. Alettiin epäillä että lapsi on parempaa perua jne. Huhu levisi kaikkiin Saksan hoveihin ja aiheutti paniikin. Legendan mukaan Kaspar Hauser murhattiin juuri muutamaa hetkeä ennen kun hän lähimpine ystävineen oli saamassa selville alkuperänsä. 

Kaspar Hauser arpakuutiohahmona oli minulle tuolloin (erityisesti luettuani Jacob Wassermanin Kaspar Hauser -kirjan) oman sarjakuvaolennon itiö. Suunnittelin koko Kasparin elämän kuvittamista sarjakuvana tai jopa piirrosanimaationa. Juuri sen vuoksi Kaspar Hauser -aiheisia taiteilijakirjoja syntyi monta kappaletta. Ymmärrän nyt jälkeenpäin, että ne olivat sekä puhtaasti kuvataiteellisia hankkeita mutta myös tutkimuksia siitä, minne päin Kasparin arpakuutiopää voisi suuntautua.

Eräänlaisena aleatoorisena kohtalon arkkityyppinä arpakuutiopää on seurannut minua ja tuotantoani, ja viimeisen Kasparini tein pienoisveistoksen muotoon viime vuonna." (Hannu Väisänen)


Ulkoasu:
33 x 25 cm

Sijainti:
HelMet-kirjasto