Ismo Kajander

"Yleensä sanotaan: niin kauan kuin muistan… Mieleni tekisi sanoa: jo kauemmin kuin muistan olen tehnyt taiteilijakirjoja. Miten niin? Olin vähän yli seitsemän ikäinen kun hiihtolomalla sisareni luona Pohjanmaalla sairastuin tuhkarokkoon. Äitini ja siskoni ovat kertoneet minun toipilaana väsänneen jotain kirjaa. Sen verran muistan, että sen kannet olivat jotain haurasta pahvia ja uskon myös muistavani kirjan sidotun jotenkin langalla läpi reikien. Sisällöstä ei ole hajuakaan.

Oppikouluaikana tein piirrospäiväkirjaa Odd Rönningenin "Poikien oman kirjan" innoittamana: värillisille A4-lehdille piirretyt merkittävät tapahtumat panin mappiin, johon tein tapetilla päällystetyt pahvikannet. Tuskin se kelpaa taiteilijakirjaksi, mutta 60-luvun alussa tein ensimmäiset sivut DADA-julkaisua varten ja tutkin sen monistamismahdollisuuksia. Silloin oli vielä käytössä spriimonistuskoneet! Olin löytänyt Turun kaupunginkirjastosta DADAsta kertovan kirjan ja DADA-ajattelun – mitä se sitten onkaan. Lehden nimi oli h2r, ja se oli silloin tunnetun tahranpoistoaineen ja veden kemiallisen merkin sekoitus. Sivut ovat edelleen tallella: niillä on vain kuvia, ei lainkaan tekstiä! Tätä taustaa vasten lienee ymmärrettävää, että vihko- tai kirja-ajatus on silloin tällöin temmannut minut mukaansa myöhemminkin." (Ismo Kajander) 

"Mikään intohimon kohde taiteilijakirja ei minulle ole. Silti järjestäessäni sarjan näyttelyitä 60-vuotispäiväni merkeissä oli yksi näyttelyistä Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjakaapissa. Esillä olleet jutut tutkiskelivat lajityypin rajoja. Mukana oli selviä taiteilijakirjoja ellei peräti "oikeata taidetta", mutta suurin osa jopa tällä marginaalitaiteen alueella marginaalissa". (Ismo Kajander)

Ismo Kajanderin kotisivut. Vita brevis / ars longa

Kotipaikka:
Helsinki

Ammatti:
Kuvataiteilija

Sähköposti:
ismo@kajander.net