Olof Kangas

”Aloin tehdä taiteilijakirjoja 20 vuotta sitten. Materiaalinani ovat vanhat kirjat, joita kukaan ei enää lue. Haluan antaa kirjoille uuden elämän, niin että kirjan sielu muuttaa muotoaan – ”reinbiblio”. Töitteni elementtejä ovat numerot, paperien rakenteet, luonnosta löydetyt esineet ja maali. Vanhat tekstit ja kuvat saavat olla, myös valo antaa kirjalle lisäulottuvuutta.” (Olof Kangas)

Olof Kankaan Kirjatorilla 

Kirja on merkillinen esine. Sen ainekset ovat elämästä, ja kirjailija lähettää sen – paketillisen sanoja – takaisin elämään.

Entä minne joutuvat vanhat kirjat joita kukaan ei enää lue? Kellastuvat vinteillä, kulkeutuvat kirpputoreille, paperinkeräykseen, kaatopaikoille.

Olof Kankaalle kelpaavat hylätyt kirjat, jotka nyt aloittavat uuden elämän. Niistä tulee veistoksia jotka myös ilmaisevat vertauskuvallisesti paljon kirjan olemuksesta.

Lukemisesta ja unohtamisesta
Kauan sitten lukemasi kirja joka oli tärkeä, mitä siitä oikeastaan muistat? Monta sataakin sivua jotka ovat jääneet sinuun, ovat omaisuuttasi, mutta ne ovat lukitussa lippaassa. Mielessä voi olla päähenkilön ulkonäkö sellaisena kuin hänet kuvittelit. Muistat ihmisiä, kohtauksia, mutta enimmäkseen on vain epämääräinen tunnelma – ja rakkaus kirjaan. Ja tuo rakkauskin on aina erilaista, niin kuin Olof Kankaan tekemät kannet: yksi kirja on järisyttänyt, ja muisti on käärinyt sen vahvaan voimapaperiin, maalannut ruskeita pilkkuja päälle. Toinen on paksuissa harmaissa nahkakansissa. Joku on musteensininen. Tai valkea. Kaikki ne laulavat sydämessä, unohtuneetkin.

Höyhen, käärö, tikapuut

Olof Kangas liimaa vanhan kirjan sivut kiinni yhtenäiseksi blokiksi ja kovertaa siihen haudan. Kätkiessään koloon höyhenen, paketteja, kiviä, hän on lintutieteilijä, geologi, alkemisti, rakentaja, mystikko, keräilijä, runoilija…

Ja niinhän kirjankin lukeminen voikin hipaista kuin höyhen, jättää keveän olon, toinen humahtaa heti syvälle ja ehdottomasti kuin kivi. Jonkun sanoma jää ainaiseksi mysteeriksi, suljetuksi pikku kääröksi jota ei tarvitsekaan avata, koko viehätys piilee salaisuudessa. Ja toisaalta on kirjoja joiden äärelle on pakko palata, jotka antavat joka kerta jotain uutta. Kuin avaisi käärön toisensa jälkeen.

Yksi Olof Kankaan kauneimpia taiteilijakirjoja on se mihin hän on asettanut sirot tikapuut. Niin kirjoittaminen kuin lukeminenkin ovat tikapuut, joskus ne voivat pelastaa koko elämän! Oskus yksi lausekin voi pelastaa, tällainen: Jos kaadut, lepää vähän, nouse ylös ja jatka matkaa. Tai: Merimies ei pyyrä myötätuulta, hän opettelee purjehtimaan.

Kirjaan piilotettu narun ympäröimä kivi, linnunluu, höyhen, simpukka – nuo luonnosta, enimmäkseen Harakan saaresta Helsingistä, löytyneet esineet vievät meidät intiaanien, afrikkalaisten, lappalaisten tai siperialaisten samaanien pariin, jotka hekin pitivät taikavälineitään salaisessa itse tekemässään rasiassa.

Entä Olof Kankaan valkeaksi maalaama kirja johon hän on lovennut alas laskeutuvat portaat: tullaan Välimeren häikäisevän auringon alle Antiikin teatteriin. Ehkä sen liepeillä puhuu Sokrates ohikulkijoiden kanssa? Kuin astuisimme länsimaisen kulttuurimme kehtoon.

Yhden kirjan kanteen lovettu kolmio taas on kuin kreikkalainen temppelin pääty. Parhaimmillaan kirja onkin temppeli: paikka jossa jättää arki, tai nähdä se ylevänä, paikka jossa suorittaa rukoustaan, kiitostaan, vastaanottaa armoa.

Ja nahalla päällystetty kirja, tekstisilppu sisällä kivien välissä – kuin kirjansitojan työ prässissä. Tai lapsuuden herbaario.

Pienet tekstikääröt taas tuovat mieleen juutalaisten Tora-rullat. Eräässä Olof Kankaan kirjassa niitä on seitsemän, juutalaisten pyhä luku joka usein toistuu saduissakin.

Hurmaavat ultramariininsiniset väriputket sitten! Kemistin? Tai merimaalarin laatikko?

Olof Kangas käyttää vanhahtavia, vivahteisia sävyjä: ruskeaa, murrettua valkoista, täyteläistä vahvaa sinistä. Ne kertovat maanläheisyydestä ja taivaasta ja yöstä ja unesta: kirja auttaa ihmistä yhtä aikaa kiinnittymään todellisuuteen ja irtaantumaan.

Rituaali
Hänen kirjansa ovat suljettuinakin kiehtovia veistoksia. Sisä-ja ulkopuolella sama harmonia, sama väritys. Niiden avaaminen on jännittävää. Tulee mieleen vanhat kiinalaiset nautiskelijat, jotka keräilivät tussimaalauksia, säilyttivät niitä rullalla ja näyttivät teen tai viinin juonnin jälkeen, kaikkein hienoimpia vain harvoin ja arvokkaimmille vierailleen. Ensin viivyttiin pitkään rullan yksityiskohdissa, silkissä, väreissä, nyöreissä. Mieli tahtoi yhtä aikaa odottaa ja kiirehtiä. Sitten hartaan ihailun jälkeen maalaus käärittiin takaisin. Vähitellen kuva himmeni muistissa, kuin kirjan sanat. Näin kuva pysyi uutena, aiheutti joka kerta avattaessa saman ihastuksen.

(Kirjailija Leena Rantanen, Pariisi)

Kotipaikka:
Helsinki

Ammatti:
Kuvataiteilija, taidemaalari, ympäristötaiteilija

Sähköposti:
olof.kangas@gmail.com

Kotisivu:
http://olofkangas.com/