Zona

Tekijä on koostanut tätä kirjaa 16 kappaleen sarjan. Teos on käsin sidottu, painettu teksti- ja kuvamateriaali. Xerox-paperi, sekatekniikka. - Teoksen lähtökohtana on kuuden taiteilijan kokeellinen taideprojekti Tampereella Galleria Rajatilassa 2001-2002.

"Pyysin ryhmäläisiltä ensisijaisesti puolivalmista, raakilemaista, ’päiväkirjamaista’, ’hävettävää’ materiaalia – tekstejä ja kuvia, joiden paikka olisi suurimmaksi osaksi ollut pöytälaatikossa eikä ihmisten tutkittavana. Hyvin erilaisista teksteistä löytyi erilaisia punaisia lankoja, joiden perusteella kokosin (varsin assosiatiivisesti) eräänlaisen rungon; sen viitoittamana tein saman runsaalle kuvamateriaalille, skannerin, printterin ja kopiokoneen avulla ja varsin nopeasti, kaikenlaisen hienostelun sudenkuopat välttääkseni. Ajattelin Zona-kirjaa siis eräänlaisen kuuden hengen kollektiivisen alitajunnan päiväkirjana tai jotain sinnepäin. Toki pilke silmäkulmassa. Materiaalia on täydennetty videostilleillä Zona-porukan aktioista (eivät ne ihan performansseja olleet…) sekä joillakin aiheeseen liittyvillä valokuvilla. Kirja on sidottu käsityönä.

Lue lisää...

Zona-taiteilijakirja on osa talvella 2001-02 toteutettua kokeellista taideprojektia, joka kokonaisuudessaan kulki Zona-nimenalla. Kyseessä oli kuuden hengen muodostama taiteilijaryhmä, joka toteutti kahden kuukauden lyhyen periodin aikana näyttelyn ja joukon happeningeja Tampereen keskustan galleria Rajatilaan. Zona pyrki aktiivisesti välttämään kaikenlaisia määrittelyjä ja lokeroita, ja onnistuikin siinä melko hyvin. Vaistonvarainen ja kiivas prosessi löysi muotonsa kirjan lisäksi gallerian kokoisena tilateoksena, kymmenminuuttisena videoteoksena, erilaisina aktioina sekä musiikkina – Zona-taiteilijaryhmän jäsenet muodostivat myös samannimisen yhtyeen, jonka konsertit olivat osa Rajatilan happeningeja." (Visa Knuuttila)


Ulkoasu:
N. 80 s. : kuv. ; 31 x 22 cm

Sijainti:
HelMet-kirjasto